maanantai 13. joulukuuta 2010

Ritiäiskortti

Meinasi tämäkin kortti jäädä tallentamatta. Ihanan kummipoikamme ristiäisiin kiirehtiessämme hoksasin, etten ole korttia kuvannut. No nopeasti kuvasin ja jälki on mitä on, mutta laitan nyt kuitenkin tänne esille.








maanantai 6. joulukuuta 2010

Lumiukkosoppaa

Taannoin tavatessamme Maiju jutteli minulle lumiukkosopasta ja se jäi mieleen hautumaan. Nyt sitten lasten kanssa toteutimme näitä hoitajille joulumuistamisiksi. Runo loruteltiin itse ja lapset tekivät taustoja ja kokoamistyötä, mukavaa puuhastelua :)!







torstai 2. joulukuuta 2010

Onnittelukortti ystävälle



Liila on ollut mulle aina haastava, mutta kerran vuoteen täytyy sitäkin yrittää, kun bestikselleni se on niin oma väri. Kortti tehty valkoiselle pohjalle Distress-musteilla ja mustalla kohojauheella.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Kuulumisia hiljaisuudesta

Ikävää, mutta askarteluun ei ole tänä vuonna jäänyt juuri lainkaan aikaa. Välillä olen jopa miettinyt tavaroiden pakkaamista pois tai myymistä. Vielä olen ne kuitenkin säästänyt ja toivon, että jossain vaiheessa taas harrastukselle jää aikaa ja inspiraatiokin vielä löytyisi, sekin on ollut kiireen vuoksi hukassa :(. Aikani vie opiskelu, perhe ja kodin kunnostus eli remppaaminen.

Paljon terveisiä kaikille askarteleville ystäville ja kavereille, hengissä siis ollaan : )

"Pakolliset" kortit toki tulee tehtyä, tässä kummityttöni 3-vuotisonnittelukortti.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Onnittelut ystävälle

Kirpakka pakkassää. Lapset leikkii ja pelailee, joten hipsin komerooni ja sain tehtyä ystävälleni onnittelukortin.
Muoks. Leimasin on Inkadinkadon: Tin Can Mail: Face


tiistai 19. tammikuuta 2010

Viime vuoden lopulla tuli joitain kortteja tehtyä, mutta yleensä niin viime tipassa, ettei ennen postitusta tai bileisiin lähtemistä ehtinyt enää keskittyä niiden tallentamiseen :/. Tämänkin kuvauslaatu kertoo siis siitä.
Jostain syystä lila on minulle vaikea väri korteissa, kaikista paperipakkauksista violetit jää käyttämättä. Kuitenkin bestikseni on yksinkertaisesti niin lilan ystävä, että hänen syntymäpäiväkorttiaan en voinut muulla värillä tehdä ;).


lauantai 16. tammikuuta 2010

Hyvää alkanutta vuotta!

Minun loppuvuoteni oli todella kiireinen. Neljän lapsen perheessä joulutouhut pikkujouluineen vaativat jonkinlaista energialatausta ja siihen päälle vielä muutama tentti niin ei paljoa askartelulle jäänyt aikaa. Jonkinlaiset joulukortit sain väkerrettyä lähimmille.

Kovin paljoa en valitettavasti ole edes muiden blogeissa ehtinyt kiertää, saati kommentoida. Toivottavasti pääsen kuitenkin vielä vauhtiin ja joku eksyisi vielä tännekin :)

Muutoinkin tämä opiskelu tässä iässä ja tässä elämäntilanteessa vie aika lailla mehuja. Toisaalta täytyisi pitää kiinni tästä käsillä tekemisen harrastuksesta sillä se on ihanaa vastapainoa ja saa ajatukset muualle. Niinpä yritän taas vähän skarpata ja saada blogiakin aktivoitua.

Tänään mennään kummityttömme pikkusiskon ristiäisiin, tällaisen kortin kera.



Tällaisen ihanan runon löysin jostain netistä, valitettavasti kirjoittajan nimeä en löytänyt. Teksti tuli tähän näin pienellä, saakohan siitä yhtään selkoa.